Hei, blogini lukija!

Tiedätkö, että ensimmäiset viisi, jotka kommentoivat tähän postaukseen saavat minulta jotain käsin tehtyä! Minulla on aikaa vuoden loppuun, mutta sinulle voi tulla kiire kommentoida, jos ihmiset ovat ihan kevätvilleissään ja kommentoivat tähän ennen kuin huomaatkaan!! Kyllä kyllä. :) (Mietin parhaillaan otanko oikeudeksi lähettää vaihtoehtoisesti käsin tehtyä, jota en ole välttämättä tehnyt sitä itse? En osaa neuloa. Ja kohta tulee kesä.)
Jos kommentoit, niin ota haaste vastaan ja jatka sitä omassa blogissasi. Jos sinulla ei ole blogia, niin...niin perusta se tai osta kukkia naapurille. Blogit on kivoja. Kuten naapuritkin.

On mukavaa kun blogiin on kommentoitu.
Sitä paitsi teitä käy täällä aika paljon. Niin kuin olen joskus saattanut mainita. Varsinkin niinä päivinä, kun olen julkaissut jotain.
Ja teilläkin on vara kirjottaa.
Tai mistäs minä siitä niin varma olen.

***

Vois ehkä olla mukavaa myös osata kommentoida mikäli omaa blogia ei omistakaan!
Siitä naismaisesti sinne-päin-ohjeet seuraavaksi. Yritän olla ytimekäs:

Postauksen eli päivän kirjoituksen jälkeen löydät kommentointi-kohdan.
Klik.
Kirjoita mitä on mielessä.
Avaa Valitse nimimerkki... kohdasta.
Valitessasi nimettömän voit heittää mieleisesi "puuropirkon" tai "Armas Karjula" (tuttu Richard Scarrysta) kehiin samaan yhteyteen muun tekstin kanssa. Voit valita myös Nimi-kohdan.
(Siis ihan sekavaa? Helpompi tehä kuin kirjoittaa.)
Lopuksi klikkaat, et valmista on! Sitten sinun pitää vielä kirjoittaa ehdotettu sana sille tarkoitettuun kenttään, jotta roskasysteemit eivät pilaa Nöppösen turkkia, jonka jälkeen kommentti tulee näkyviin.
Klikkaile rohkeasti -> tietokone hyväksyy loput.

Olikohan mul jotain muuta?
Sitä vain, että huomenna näkyyp olovan taas perjantai!

ps. Yhteystietoja vaihdetaan s-postin kautta.

Ihan tavallinen maanantai.
Sataa lunta. Sisällä kasvaa kukkia.

Tiikerikakku 50 minuuttia.

Selkä- ja vatsajumppa 45 minuuttia.
Kumpikin puhisee omassa kuumuudessaan.

Puhelin soi niin paljon,
että olen vetää töpselin seinästä
jos siinä sellainen olisi.

Minullakin on palvelija.
Korujen kannattelija.

Tärkein ominaisuus palvelijassa on jalka.
Hän ei saa kaatua. Kantoi sitten mitä tahansa.

Siirryttiin taas kesäaikaan.

Huoneessa on kukkia, jotka pitävät verhot avoimina. Tietääköhän reppanat, että lehtien puhkeamiseen on vielä hetki aikaa. Tuulen nimi on vielä viima.
Lauantaina oltiin illalla pilkkopimeässä. Maailmasta sammutettiin lamppuja.
Kuun viimeinen päivä tytöt pukeutuvat vaaleanpunaiseen. Koska ovat tyttöjä.

Kissalla on sunnuntai.
Tänäänkin.

Kissa on rento.
Tänäänkin.
Huomennakin.

Muumit tekivät majan astiakaappiin.
Toisen hyllyn oikeassa laidassa nököttää neljä erilaista, ihanaista, törkyhintaista muumilasia.
Se joka rikkoo ostaa uuden!

Onks tänään hyvä päivä? Ajattelin, että lähden tarkastamaan asian lenkkeilymielessä luontoon.
Onks tääl luontoo? En tiedä. Sinne pitää ainakin mennä autolla. Mut mun sisko asuu muutaman kilometrin päässä ja hänellä on naapureina pari ammuuta.
Maailmassa on vielä toivoa, erään runoilijan sanoin.

Sitten itse asiaan:
Helsingin IFK teki eilen pahimmat ja tuli sarjassa tasoihin Jokereiden kanssa. Jatkoerässä maalin sivaltaneen pelaajahaastattelua ei kukaan halua kuunnella. Lahden ja Granlundin pelaajakortit on kirkkaita ja pullon heittänyt on kuivannut tukkansa suihkun jälkeen.
Jatkoa lisää Urheilulehdessä.
Jokerikannatus, jokerikannatus.
Mutta vasta sen jälkeen kun Kärpät tippui kesälomille.
Meillä puhutaan paljon sm-liigasta.
NHL:ssä Teemu Selänne tekee pari pistettä joka pelissä, muuta en sieltä suunnalta tiedä.
Kaikkea se blogi perhe-elämästä paljastaakin.

Pia Hagmar: Kadonnut hevonen
Laila Hietamies: Unohduksen lumet
Tuija Lehtinen: Siskokullat
Regina Rask: ei millään pahalla
Tuija Lehtinen: Asfalttisoturi
Asta Ikonen: Kettukuja vaarassa

Hahaa!
Ilo olla kirja ja odottaa noutajaa!
Tässä siis kirjaerä tai erä kirjoja, jotka sain hmm mikä-mikä maasta peter panilta.

Antoni Libera: madame
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Emma Darcy: Lakitupien ritari
Laila Hietamies: Pilvissä taivaanlaiva
Laila Hietamies: Edessä elämän virrat
Veikko Huovinen: Koirankynnen leikkaaja, Siintävät vuoret
Anni Polva: Tiinan ampiaiskesä

Eli tässä kasa kirjoja, joista voin luopua. Osa on uusia, osassa voi olla nimi. Hyväkuntoisia. Jos haluat kirjan/kirjoja, ilmoita sähköpostiini kirja ja osoitteesi, niin lähetän, kun käyn seuraavan kerran postissa. Sinun tarvitsee maksaa vain postikulut.
Tämä olkoon hyvän päivän tekoni!

Päivi Luostarinen: Kärrynpyöräkesä
Anni Polva: Tiina
Anni Polva: Tiina eksyy
Måns Gahrton & Johan Unenge: Eva ja Adam
Kaari Utrio: Pappilan neidot
Nora Roberts: Salattu tähti
Nicci French: Ihon alla

Kirjan voi toki hakea paikan päältäkin. Mutta jos et ole käynyt täällä meillä päin aikaisemmin, niin tavataan mieluummin Jumbossa. Ei tietenkään sen takia, että järkyttyisit, vaan sen vuoksi, että osaat sinne helpommin.

Gail Herman: Täydenkuun aika
Kimberly Morris: Kohtalokas matka
Hannu Mäkelä: Kai ja Pariisi
Taru Mäkinen: Jade ja autiotalon jengi
Patricia Ormsby: Morsiuspolku
Caroline Brooks: Vaarallista peliä
Harold Robbins: Tarinaniskijä
Witch, salainen kirjasto: Tyyli

Jos haluat tietää kirjan kunnosta, niin kysäise. Mutta takakansia en ala lukemaan ääneen. Syy: Luen pikkulapsille ääneen heidän kirjojaan erittäin voimakkaasti eläytyen ja pelkään että voisin tehdä sinulle samat. Vaikka onhan tässä lastenkirjojakin, toki.

Pia Hagmar: Autiotalon rosvot
Harlekin, historiallinen romaani: Maria Elena ja huomisen lupaus
Jacquelyn Mitchard: Syvä kuin meri
Laila Kohonen: Sankarimitalli
Petteri Paksuniemi: Trubaduurikeikka
Sidney Sheldon: Veren perintö
Laila Hietamies: Kuin tuuli tähkäpäissä
Philip Ardagh: Lorun loppu, Edu Rihvelin karmaisevat seikkailut 1

Kuvan nimi: Kun kaupunki tunkeutui puiden sekaan.



Täällä meillä päin on ollut jänniä juttuja:

*Menin erääseen tiettyyn lähikauppaan vain sen takia, että sain ostettua rakkausrunoja, joita luki vessapaperin paloissa. Nyt odotan innokkaana tyhjän hylsyn pyörimistä ja uuden rakkausrunopaperin koneistoon laittamista.
Lähes ihanaa hei.

*Oivalsin, että olen yli puolen välin sitkutellut vaatelakossani. Olen ostanut kolmet kengät.
Tiedän, tiedän: eihän tämä lakko mitään, kun on nälkämaasta kotoisin.

*Kirjoitin anopille kirjeen. Lähetän samalla pääsiäiskortin.

*Tajusin makean syömisen hallintani karanneen käsistä muutama viikko sitten ja äsken kun Väinö tarjosi pikkukarkkeja naapurissa, niin minä heikko vain söin.

*Ikuiseen tyynyongelmaani piti mennä hakemaan ratkaisu Tampereelta asti. Ostin näes siellä itselleni apinatyynyn. Sen on minulle soveltuva matala tyyny, joka on kokoa lasten koko, johon on tehty pään paikka ja jonka pesukoneessa pestävä suositus(raja) on kolme kertaa/vuosi. Saletisti natsaa.

Tänään on ollut hyvä päivä.
Tähän asti.
Mutta jos tänään oiskin ollut huono päivä,
niin olisin ehkä tuijottanut tätä kuvaa kaksi minuuttia.

Analysoidaampas tätä kuvaa nyt hetki.
Se on siis postikortti, jossa lukee Tää on taas tätä.
Teksti avautuu jokaiselle lukijalleen erilaisena, omanlaisena.
Jos ajatukset sattuvat olemaan tummanpuhuvia voi vihreä väri lievittää niitä, sillä vihreä on yhteen kuuluvuuden ja harmonian väri. Se tuo mukanaan tasavertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. (Pari ed. riviä lunttasin yhdeltä kirjoittajalta, joka näytti fiksulta. Tosin eihän kaikki ole sitä miltä näyttää. Mutta uskokaamme hyvää kanssaeläjistämme.)

Kortti on kiinni muumimagneetilla jääkaapin ovessa.
Magneetissa on kuva muumihahmoista, jotka molskauttavat yksi toisensa jälkeen suurelta kiveltä veteen. Ahaa! Muumien ihku yhteisöllisyys + vihreä väri tarkoittavat molemmat yhteen kuuluvuutta, eli ovat siis samaa pakettia. Kortti ja magneetti sopivat siis hyvin yhteen, jopas sattui! Blogitätin psykologia analysoi lisää koska ei osaa ikinä olla hiljaa, eli tässä vaiheessa kuvaa tuijottava helpottuu: Minäkin kyllä kuulun johonkin, totta tosiaan! (Voisin nyt lisätä jotain itseironista, mutta olen liian itserakas tehdäkseni sen.)

Kuvassa on myös nähtävissä sananlasku Naiset aina ensin.

Magneetin alaosassa lukee pienellä:
Suuri kivi osoittautui käytännölliseksi mistä kuvaa tuijottava ihminen pääsee helposti turvalliseen pienuuden tunteeseen sekä esimerkiksi siihen ajatukseen, että kissat ovat mustia. Tämä ajatus nyt vain sattuu olemaan todellisuutta, eikä sille kukaan mahda mitään, tuijottava katse päättelee.

Että näin.







ps. Omenanvihreä väri on erityisen hyvä tyynnyttämään kiihtynyttä henkilöä ja rauhoittamaan ylivilkkaita lapsia. Lyhyt analysointi: Jos sinulla on ylivilkas lapsi, osta omena. Jos olet kiihtynyt, syö se.

Postista kaikki alkoi:

Olin postissa.
Otin käteeni hauskan laukkukoukkupaketin.
Laukkukoukussa oli Maisa ja Kaarina. Lähes ilmielävinä.
Paketti oli edelleen kädessäni kun tulin kotiin.

Hurahtaminen ei loppunut siihen, vaan päättyi vasta Tambereelle.

No emmää tiiä miten siinä niin kävi.
Me ollaan Kainuusta.

En voinut ottaa enää enempää vastaan huonoja uutisia.
Otin annoksen helpotusta.

...katastrofiuutisia, katastrofiuutisia, katastrofiuutisia...

Lumimaan keidas

Lumimaan uhri

Miksi polkupyörä jäi hankeen?
Seuraavassa kuvassa selitys.

Osataan sitä Tampereellakin.
Varmuudeksi vaijerilla.

Aurinkoa ja vettä

Kolikoita ja vettä

Taikauskosta porukkaa nämä Tamberelaiset.

Jos tuli Klaava, niin tuli loppuiäks.

Yksi sinisorsa.

Kaksi sinisorsaa.

Kolme sinisorsaa.

Sen pituinen se.

...tai vielä yks juttu sorsista puheenolleen:
eräs siskoni: Mä oon keksiny yhen pelin, korttipelin. Se on eläinkorttipeli. Siin on tietty eläimii ja niillä eläimillä on kaikenlaisii nimii. Niiku esimerkiks sorsan kohalla lukee Kalevi Sorsa ja niin ees päin. Sopii alle kouluikäsille ja torstaina eduskunnan kyselytunnille.

Omistettu kaikille, jotka...
astuivat varpailleni, keikuttivat venettäni, puhkaisivat saippuakuplani, pimensivät taivaani, veivät tuhkatkin pesästä ja lähettivät laskun minulle.

Tämän puolihuumori-puolivakavan läpyskäkirjan omistuskirjoitus sai minut tänään ensimmäisen kerran nauramaan!

Muitakin hyviä juttuja löytyi, kuten...
Terveystarkastuksessa: Ei kofeiinia. Ei sokeria. Ei juustoa. Ei suklaata. Ei pizzaa. Ei jäätelöä. Ei karkkia. Ei maitotuotteita. Ei keksejä. Ei lihaa. Ei leipää. Ei suolaa. Ei rasvaa. Ei mausteita. Ai niin - ja vältä aurinkoa.

...ja hempeitä:
Tartu tilaisuuteen:
tyttö ojentaa sydäntä Ole hyvä, se on ilmainen.
poika Kiitos.
tyttö Se on rehellinen ja uskollinen.
poika pitelee sydäntä Onko?
tyttö Se on epäitsekäs ja luotettava.
poika Ihanko totta?
tyttö Se on uusi.
poika Oletko varma? -Hetkinen! Tuossa on virhe. heittää sydämen tyttöä kohti
tyttö makaa maassa sydän vierellä Se taitaa myös särkyä helposti.

Tosiasiassa minulla olisi paljon asiaa. Mutta kirjoitin juuri niin pitkän sähköpostiviestin ystävälleni, että sormien kynteni kasvoivat puoli senttiä ja kahvi tippui ja kevät lähes tuli, että nyt aion ottaa tuon kirjan uudestaan käteeni ja nauraa vielä vähän lisää. Mustahuumori toimii minuun. En säikähdä. Nauran vain kovasti ja mummo lumessa paarustaa vielä hiukan etiäpäin, aina ulko-ovelle asti.
Minä palaan.

Tässä kaksi hurjaa siskoa.
Aiheena kädenvääntö eli selätys.

Itse en ole onnistunut selättämään flunssaa vielä täysin. Tälle päivälle oli ensin muita suunnitelmia, mutta peruin kaiken sekunnissa kun tajusin, että flunssa saattaa pahentua. Hyrh. Ihan varmasti en ota riskiä, koska olen neuroottinen asian kanssa, myönnän.
Vielä vähän lisää aiheesta: Joulun alla sairastin kaksi (2) flunssaa muutaman viikon välein. Jos saan selventää vielä vähän lisää tätä asiaa (ja toki saan, koska blogini on omani), niin se meni näin: Flunssa | kesto 3 viikkoa. Tauko, jonka kesto 2 viikkoa. Flunssa || kesto 2 viikkoa. Elämä, kesto 2 kuukautta. Talven ||| flunssa vaikka nyt onkin kevät, kestoa ei tiedetä mutta alkanut viime torstaina. Muuten; kuumetta ei ollut, vaikka en silloin eräs päivä bloggaillutkaan.
Nyt jätän aiheen rauhaan, jottette tarttuisi. Vaikka tokihan aiheesta asiaa riittäisi.

Keltaisia ja violetteja tulppaaneja talossa estämässä räntäkelejä.

(pidän tässä tarkoituksella tällaisen tauon, jotta romanttinen eturivi ja kuivakka seuraava teksti erottuisivat selkeästi toisistaan)

...viiden euron hintaan, mutta kassalla ne maksoivatkin 3,95€ kpl ja blogikissa on popsinut jo puolet, mutta sitkeästi ostan niitä yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka kassa ja kissa ovat vastaan.

Päätän postaukseen päivän mietelauseeseen.

Tällä kertaa palaamme tuohon muutaman kuukauden takaiseen kauhuun nimelta Flunssa Pöpönen. Sillä Hän on palannut maitojunalla kotiin. Eli minun luokseni. Ei jättänyt se juna ei. Ei vaikka miten oli raiteilla roskaa. Parin päivän ajan olen aavistanut (niin kuin vain nainen voi aavistaa, lisäisin) kuinka pienen pienet merkit kertovat Pöpösen kytemisestä nokkaonteloissa. Tai missä sitten tykkäävätkään rakentaa igluaan. Eilen illalla tämä aavistus synnytti aivastuksen, jota vastaan kävin taistoon nokkasumutteella, tuolla joka naisen käsilaukkukamppeella. Se ei siis välttämättä ole muuta kuin flunssanestoainetta, jos näette minut vetämässä jotain nenukkiin pää kumarassa huoltoaseman pihalla lasintummennusten takana (joiden laillisuudesta ei ole mitään varmuutta), niin kuin tänään oli tapahtuva.

Menen nykyään aikaisin nukkumaan. Ihanaa! Ja simahdan kuin lapset. Vähintään yhtä ihanaa! Viimeksi tämä tarkoitti sitä, että pottupeltotyynyni palveli nukkuvaa kello 21.30-04.00. Nimittäin sitten heräsin. Kurkku ei ollut enää osa minua, vaan jokin kiristävä mutteri leuan alapuolella. Teen keittoon, mars. Jääkaapista sattui silmiini aprikoosihillo, joka menee vanhaksi 17.3.2011. Hyllystä pilkisti silmään avaamaton paketti voileipäkeksejä, jotka eivät mene vanhaksi. Kylläpäs sattui, että olinkin hereillä! Hillo täytyy syödä pois, ettei pääse vanhettumaan.

Yöllä ei voi syödä muualla kuin sängyssä. Muualla on kylmä, eikä talossa ole edelleenkään järkevää sohvaa ja sillä pehmeää vilttiä, johon kääriytyä juomaan teetä mutterin kautta mahaan. Ja sillehän ei voi mitään jos voileipäkeksit murustuvat, sillä niin ne joka tapauksessa tekevät.
-Mitä sää teet?
-Piän mutterin nesteessä.
-Paljo kello?
-Neljä.
-...

Tämän postauksen kuvat ovat otettu 2007-2009.

Flunssa on itse kärsimys, väsyttävä elämys, joka kestää noin tuskaiset kolme viikkoa. Ainakin mulla. Niisk. En muista olleeni koskaan kuumeessa, mikä on tarkoittanut sitä, että flunssa-aika on pitkä kuin kalajuttu. Kerran on ollut lämpöä. Silloin opiskelin, enkä tajunnut asiaa ennen kuin terveydenhoitajan huomassa. Unohdin muuten koputtaa puuta. Jos en huomenna kirjoita blogiin olen kuumeessa.

Pitäsköhän mennä päiväunille?
Jos yllättäis sit illalla miehen ja valvois kymmeneen.
Tähän on tultu.

Lupaan kokeilla joskus saanko yhtä paljon asiaa tulitikkurasiasta.
Tässä en muuten ole minä, vaan pikkusiskoni Jutta. Hän on tällä hetkellä täällä meillä päin viettämässä talvilomaa. Miks se muuten muuttu hiihtolomasta talvilomaksi? Miks ei oo enää ala-astetta ja yläastetta, vaan alakoulu ja yläkoulu? Vai onks sekin jo muuttunu? Vai mikä se on? Miks ne muuttaa koko aika kaikkia juttuja, et ihminen varmasti tuntee ittesä vanhaks ku ei pysy maitojunan kyyissä? Sitä paitsi: synttäripäivä lähestyy. Ei kriisiä.

Jätän nauttii teijät näistä kuvista, jotka on otettu Hailuodosta v.2007.
Itse lähden nauttimaan sarvikuonosta. Te tiedätte mikä se on. Te ette ole tyhmiä, lukijani.

Täällä jälleen d-vitamiinia ympäri vuoden syövä blogitäti, hei!
Kirjoitan viimeistä kertaa muinaisjäänteellä, eli teippiversioläppärillä. Siksi, koska uudella koneella ei ole vielä yhtään kuvaa. Aikuisten kirjoissa ei tarvitse olla kuvia (älkää please niihin kuvia laittakokaan, vaan jättäkää aikuisten mielikuvitus rauhaan!), mutta blogeissa täytyy. Muuten blogi on tylsä ja tyhmä. Sitä paitsi sormeni ovat aika rantut niiden ylitaipuvaisuuden vuoksi ja kirjoittaminen sujuu exällä näppärämmin.
Muuta mitä olen rikkonut viime aikoina teippiversion lisäksi on jälleen yksi käsipeili -olen säännöllisesti ex-vuosina käynyt ostelemassa uusia käsipeilejä joka vuodenaika. Mihinkään kämppään ei ole suunniteltu käsipeilinpitopaikkaa. Vika on siis dippanöörin.
Lisäksi olen nakannut yhden pyykkikorin pihalle, mut sisältö, eli vähän likaantuneet vaatteet (joista on tullu siis pyykkei) ovat siistis nipus kylppäris. Meil ei tuu sellast tosi likast pyykkii lähes olleskaa. Ku me ollaan aikuisii. (Onks pakko kirjottaa kaikki mitä tulee mielee?)

Mitä muuta on tapahtunut?
-Väinön täti kävi hakemassa kirjojen poistomyyntipäiviltä kirjastosta Väinölle niin ison kasan lastenkirjoja, että osa tippui matkalla portaisiin.

-Olen nähnyt monia pohjoisesta kotoisin olevia kavereita kuukauden sisällä, mukavaa!
-Haaveilen uudesta kodista, jonne mukanani veisin koristetiiliseinän ja vihreän seinän, avain-roikkuu-ovessa tyylin, mutta maatuskamaalaukseniko muka voisin jättää?!!
-Tie on sulanut.
-Huijasin rakkaani eilen kauppakeskukseen. Kauppakeskuksessa: "Sää oot täällä muuten sitä varten et nyt käyään ostaa sulle vaatteita!" Hän ei pistänyt pahakseen. Kai siksi, että tänään on naistenpäivä ja kello oli edellisiltana jo yli kuusi, eli lähes seuraava päivä.
-Vein alle 2 kuukauden vanhan rannekellon korjautukseen. Mikään ei kestä nykyaikana. Rannekellokaan.

(pst. laitan tämän kuvan äkkiä tänne ennen kuin kukaan kieltää)

"Vanhan pariskunnan tuntee siitä, että kuvassa heillä on päällään farkkutakit."
(sananlasku täällä meillä päin)

...tänä farkkukeväänä heillä on siis toivoa!

M: HMMM. Aika jännää tää lakka-juustokakku jogurtti...
S: Annappa! Täyteläinen.
M: Pehmee.
S: Pyöree.
M: ...ja sikakalorinen! Kato, 80 kilokaloria tämmösessä pikkutörpössä!!!
Tää maistuki kyllä aika paksulle.
S: Siis kauhee... Mä voin syödä sen.
M: Annappa tänne se näkkäripaketti. Muista sydämesi ikä. 15.
S: 45. Hyvää o. Sit viel pari valkosta hiilaripommia tuosta ja päälle gotleria ja mustaleimaa... O hyvää.

Käsittämätöntä, että jotkut ihmiset höpsähtävät niin paljon vanhan ajan romantiikkaan, että ostavat kohvehtirasian ainoastaan sen kannessa olevan kuvan takia. Suklaasta ei niin väliä. Vaikka oli sekin hyvää. Tuli mieleen Fazerin geisha. Mukavahan tämä höpsähtänyt olotila kyllä on. Ottaa vähän teetä kuppiin ja höpsähtelee omia aikojaan, kaikessa rauhassa. Kuvan ajattelin leikata irti ja kehitellä siitä jotain. On luultavasti valmis jouluun mennessä. Itsekkäästi ajattelin kylläkin pitää romanttisen omanani.

Muistattehan sen aforismikirjan? Olen silpunnut sitä nyt puoleen väliin. Se on melkonen jössikkä se kirja, oikea emävonkale. Valmista ehkä jouluun mennessä. Tämä oli väliaikatieto.

Valitusta:

Tällä viikolla on ollut paljon puuhaa. Vai onkohan musta vaan tuntunut siltä? Onkohan tää sittenki ihan vaan elämää? Semmonen tavallinen juttu. Välillä on tuntunut suorittamiselta, pakolta, se mitä kaikkea tuli sovittua ja lupailtua ja kalenteriin merkittyä ja kyllä se järjestyy sanottua. Teen vain. Teen haudutan vain. Kaikki on järjestynyt. Ja sen jälkeen on tullut nukuttua yöllä makiasti. Töitä on ollut tietenkin ja olen tykännyt, kun työ on pääosin omavalintakysymys (parhaillaankin päivystysvuorossa kotonain, mutta bloggaaminen on sallittua niin kauan kuin ei muita ohjeita tule). Mutta kaikki se muu säätäminen sen jälkeen. Käy siellä täällä tuolla ja järjestä vielä nämä tän viikon aikana. Mistä tätä pukkaa? Tätähän sillä just tarkotetaan, kun sanotaan et ihmisillä on niin kiire. Minä (joka olin viime lokakuusta joulukuun puoleen väliin asti kaamoksessa, ja pienessä pöhnässä edelleen) unohdan asioita yhtä tehokkaasti kuin kuka tahansa puhelimessa puhuja.
Ja loppujen lopuksi oman elämänsä filosofit toteaa, että näin se menee: ensin on ihmisillä hirvee kiire...sitten luetaan lehdestä, että sana hidas on muotia...sitten yritetään olla hitaita...ostetaan pari valkeeta tuolii ja kannetaan tekotakka Äkeästä, otetaan hörppy ja hymy ja ilta olikin aamua viisaampi. Minä olin maksanut ne lehdet etukäteen, niin että niitä ei kannattanut peruakaan. Perustetaanpa sen sijaan hitailun edeltäkävijät-ryhmä. Mutta kun eellä kävijöillä on aina kiire. No. Ostetaan se takka.

Vai onkohan mulla vaan huono kunto?

Kaikki alkaa ananaksesta ja mustaleimajuustosta.

Sain pikkusiskolta eilen kirjeen. Hän oli piirtänyt muumipeikon ja niiskuneidin ja ne näytti ihan vanhan ajan rakkauteen höpsähtäneiltä. Jääkaapin ovesta löytyy sydämiä.