Tällä kertaa palaamme tuohon muutaman kuukauden takaiseen kauhuun nimelta Flunssa Pöpönen. Sillä Hän on palannut maitojunalla kotiin. Eli minun luokseni. Ei jättänyt se juna ei. Ei vaikka miten oli raiteilla roskaa. Parin päivän ajan olen aavistanut (niin kuin vain nainen voi aavistaa, lisäisin) kuinka pienen pienet merkit kertovat Pöpösen kytemisestä nokkaonteloissa. Tai missä sitten tykkäävätkään rakentaa igluaan. Eilen illalla tämä aavistus synnytti aivastuksen, jota vastaan kävin taistoon nokkasumutteella, tuolla joka naisen käsilaukkukamppeella. Se ei siis välttämättä ole muuta kuin flunssanestoainetta, jos näette minut vetämässä jotain nenukkiin pää kumarassa huoltoaseman pihalla lasintummennusten takana (joiden laillisuudesta ei ole mitään varmuutta), niin kuin tänään oli tapahtuva.

Menen nykyään aikaisin nukkumaan. Ihanaa! Ja simahdan kuin lapset. Vähintään yhtä ihanaa! Viimeksi tämä tarkoitti sitä, että pottupeltotyynyni palveli nukkuvaa kello 21.30-04.00. Nimittäin sitten heräsin. Kurkku ei ollut enää osa minua, vaan jokin kiristävä mutteri leuan alapuolella. Teen keittoon, mars. Jääkaapista sattui silmiini aprikoosihillo, joka menee vanhaksi 17.3.2011. Hyllystä pilkisti silmään avaamaton paketti voileipäkeksejä, jotka eivät mene vanhaksi. Kylläpäs sattui, että olinkin hereillä! Hillo täytyy syödä pois, ettei pääse vanhettumaan.

Yöllä ei voi syödä muualla kuin sängyssä. Muualla on kylmä, eikä talossa ole edelleenkään järkevää sohvaa ja sillä pehmeää vilttiä, johon kääriytyä juomaan teetä mutterin kautta mahaan. Ja sillehän ei voi mitään jos voileipäkeksit murustuvat, sillä niin ne joka tapauksessa tekevät.
-Mitä sää teet?
-Piän mutterin nesteessä.
-Paljo kello?
-Neljä.
-...

Tämän postauksen kuvat ovat otettu 2007-2009.

Flunssa on itse kärsimys, väsyttävä elämys, joka kestää noin tuskaiset kolme viikkoa. Ainakin mulla. Niisk. En muista olleeni koskaan kuumeessa, mikä on tarkoittanut sitä, että flunssa-aika on pitkä kuin kalajuttu. Kerran on ollut lämpöä. Silloin opiskelin, enkä tajunnut asiaa ennen kuin terveydenhoitajan huomassa. Unohdin muuten koputtaa puuta. Jos en huomenna kirjoita blogiin olen kuumeessa.

Pitäsköhän mennä päiväunille?
Jos yllättäis sit illalla miehen ja valvois kymmeneen.
Tähän on tultu.

Lupaan kokeilla joskus saanko yhtä paljon asiaa tulitikkurasiasta.
Tässä en muuten ole minä, vaan pikkusiskoni Jutta. Hän on tällä hetkellä täällä meillä päin viettämässä talvilomaa. Miks se muuten muuttu hiihtolomasta talvilomaksi? Miks ei oo enää ala-astetta ja yläastetta, vaan alakoulu ja yläkoulu? Vai onks sekin jo muuttunu? Vai mikä se on? Miks ne muuttaa koko aika kaikkia juttuja, et ihminen varmasti tuntee ittesä vanhaks ku ei pysy maitojunan kyyissä? Sitä paitsi: synttäripäivä lähestyy. Ei kriisiä.

Jätän nauttii teijät näistä kuvista, jotka on otettu Hailuodosta v.2007.
Itse lähden nauttimaan sarvikuonosta. Te tiedätte mikä se on. Te ette ole tyhmiä, lukijani.