Hauskin laukku, jonka olen löytänyt!

Myös yksi mainioimpia lastenkirjoja lähti mukaan kirpparilta. Näytti ihan uudelta.

...ja tämä, jonka kaveri lupas muokata kahdeksi verhoksi ja tyynyn päällisiksi. Sen leveys on 140cm, pituus 12m. Leikkasin sen hänelle kahtia, jottei huku verhoon.

Viis kuukautta vaatteiden shoppailulakkoa takana! Sallikaamme Kupsun vähän pyllistää sen kunniaksi, kuten kuvasta näkyy. Repeänköhän huomenna, sillä: sovimme kahvittelutreffit ostoskeskukseen kaverin kanssa ja tänään on ollut palkkapäivä. Poikkeanko kokeilemaan sukkaa ja sen paria? No, jospa uskaltaisin ostaa sukan ja parinsa ilman kokeiluakin, vaikka tässä on viisi kuukautta tuijotettu kuutta samanlaista mustavalkoraitaista sukkaa. Eli tällä minun e-rit-täin lyhyellä matematiikalla kolmea paria samoja sukkia. No, on ollut muitakin sukkia. Eivät muuten kulu millään. Tylsää.

Minä menen minä menen minä metsään
siellä sienekkäitä puita kohtaan.
Metsä vihreänä vihreänä hohtaa
tikka lentää punainen.

Haltialan luonnonsuojelualueen aarniometsässä.

Aamu, tuuli, kiikarit, kamera, täti, hiljaisuus, rauha.

Suorastaan tunsin kuinka olin henkisesti kypsä lähtemään yksin pienelle patikkaretkelle. Taisin vähän uhmailla myös, joten se siitä henkisestä kypsyydestä. Selitän uhmailua vähän tarkemmin: Edellisenä päivänä olin Suuressa Metsässä (eräs edellisistä postauksista). Jätin kertomatta rakkaille lukijoille, että Suureksi Onnettomuudekseni eksyin. Jätän kertomatta kuinka tarina päättyi, mutta kysykää siskoiltani. He kertovat siitä värikkäästi. Mieheni vähän säälii minua, eikä kerro luultavasti mitään. Itse en puhua pukahda, sillä yritän säilyttää arvokkuuden rippeet. Että koska edellisenä päivänä kävi niin köpelösti, niin täytyihän minun uhmata luontaista eksymistaipumusta lähtemällä metikköön mahdollisimman pian uudestaan. Luontoäiti suojeli minua tällä kertaa. Hän oli järjestänyt mettäänsä pitkospuut.

Kiitos näiden olen tällä hetkellä kotona.

Neljä isoa ihmistä ja kaksi pientä ihmistä lähti kerran makkaranpaistoon.

Hän oli pienin.

Hän oli kolmanneksi pienin.

Hän oli toiseksi pienin.
Mikä ei estänyt vaan pikemminkin edellytti häntä olemaan liikkuvaisin, kekseliäin, toimeliain.

Muistelen toiseksi pienimmän tehneen seuraavia asioita.
Harjoitteli katsomaan kiikareilla. Kulki kiikarit kädessään ympäri rantaa ja piteli niitä lähellä silmiä. Kiikarit olivat painavat ja vaikea pidellä ylhäällä. Sinnikkäästi hän opetteli kiikaroimaan katsomalla linssien väärältä puolelta.
Halusi paistaa vaahtokarkkeja. Kivoja ne uudet makkaratikut. Vaahtokarkki kärähti tulessa, tippui hiekalle, löytyi myöhemmin pienen kengän pohjasta.
Samalla tyypillä oli mukanaan polkuautojuttu, jossa oli aikuiselle vipu takana mistä työntää mööpeliä eteenpäin. Rattia pidellyt tyyppi ohjasi koko ajan polulta syrjään, sinne missä oli muurahaiskekoja ja muita mukavia.

Milloin pääsee uimaan?
Milloin vesi lämpiää?
Milloin flunssa loppuu?
En elä nyt, vaan milloin.
Nyt pidän siivouslauantaita ja parantelen.

Joka päivä tehdään paljon pieniä matkoja.

Joka päivä sorsat uivat tai lentävät pieniä matkoja.
Tänään pullapaloille ja takaisin.

Noil näyttäs olevan jotain kränää keskenään.

Oho!

Urospuolinen alko syömään pullaa, kun kukaan ei enää kalkata sulan juuressa.

Tämä kävelylenkki on aina yhtä kaunis.

Minusta ja hänestä.

Pyllistelekkös siinä.

Kesän väristä toivoa.

Taisin mennä hiukan rakastumaan.

...ruskeisiin silmiin ja pitkiin silmäripsiin,
ja kummatkin on hevosilla valtaisat, valtaisan ihanat.

Porkkanasta tulee hikka, mutta heppa söi porkkanat. Hikalta vältyttiin.
Selittelin pollelle, et meillä ihmisillä sattuu olemaan näitä omituisia ominaispiirteitä, kuten että porkkanasta tulee hikka. Se tais kuulostaa hänestä vähän kummalliselta, mutta syömisensä kuitenkin jatkui.

Jos oisit pienempi ja viihtyisit ikkunalaudalla tai muissa kotoisissa paikoissa,
niin voisit tulla meijän uusimmaks lemmikiks.

Tää on kyl karkottanu tammat kauas. Kevätvillissään.

Moi moi ja porkkanoimisiin!

Tuulinen, aurinkoinen päivä. Juuri sellainen, jona otetaan auringonpaistetta kallioilla kasvoille ja pelätään uusiutuvaa kurkkukipua ja äänen häviämistä. Tuuli puhuroi kuitenkin minun ääntäni kovemmin. Ja lokki poikineen. Ampiaiset ja yksi käärme.

Tässä on se käärme.

Seurasin kahta sorsaa, jotka uivat soreasti koreasti perätysten vedessä. Sitten katseeseen tarttui jokin pieni, joka pulpahteli pintaan ja liikkui vinhasti. Hiippailin lähemmäs. Kyyn poikanen! Räps, räps, räps sanoi kamera ja uimahalut ovat arveluttavat. Voidaaks uida vierekkäin vai hyökkääkö toinen?

Minä yksin Nuuksiossa.

Kolmioleipä mukana parinsa kanssa.

Tunnista toiseen.

Paistaa, paistaa.

Oli siellä muitakin. Niillä oli luonnollista, puolikesyä seuraa.

Ahnetta seuraa.

Reissataaks toistekin? flirttaili reppu.

Meillon huumorintajua, näytti suomalaiset.

Vieraana olevat ruotsalaiset ihmetteli.

Enkä minäkään oikein ymmärtänyt hirtettyjä makaronipusseja.

Vaimojen ajatuksia miesten ruokatunnista:
Ensin ne kerjää koirankatseella, että tee ruokaa, ja sitten ne ei ehi syömään.

Tänne kuuluu siis oivallista, oivaltavaa perusarkea, eli pulloja viedään pullonpalautukseen ja on vilpoisa keli. Ei siis se keli, joka vallitsi viime viikolla, kun oltiin bikinit päällä rantsussa ja koklattiin vettä varpailla.
Jotkut hurjat uivatkin. He olivat alle kymmenvuotiaita.
Muutamat hurjat kroolasivat. He olivat urheilun-uudesti-löytäneitä, eli yli kuuskymppisiä.

Kuutosesta tuli mieleen yksi.
Kuusi yksi.
Wohooooo, Suomi!

Lisää lukuja: Jos kirjaston kirjoja ei palauta ajoissa, niin voi joutua maksamaan 18€. Onneksi ei sentään 40€ niin kuin nuoruudessani. No, taidettiin jo asua täällä.
Nuoruudesta puheenollen: Sen jälkeen kun olen täyttänyt 26 vuotta on minulle tullut vastaan toistuva asia. Se on se, että immeiset ystävällisesti sanovat minun olevan nuoren näköinen. Se taas tuntuu hyvältä, mikä taas tarkoittaa, että tässä iässä se siis alkaa tuntua hyvältä. Ennen se siis lähinnä häiritsi. Siitä on sanottu siis aiemminkin.
Mutta sitten 93 vuotias pappa pilasi kaiken. Hän arveli minun olevan 25 vuotias.

Lantakakkara ja lantakakkara.

Eilen shoppailtiin Väinön kanssa 1,20€ maksava hiiri.
Eläinkaupassa nähtiin pikkukaloja, luppakorvakaneja, gerbiilejä ja rottia.
Sitten me mentiin Lidliin eikä täti ottanut mukaan mitään missä Väinö voisi istua. Väinö seisoi ja juoksi. Mutta tätipä muistaa tämän. Tädeillä on hyvä muisti.

Sankari täyttää pian kaksi vuotta.

Tällä hetkellä Sankari on meillä. Hän leikkii Kupsu-kissan kanssa leikkiä, johon kuuluu maljakko. Iittalan maljakko. Iittalan maljakossa on jäljellä virpomisvitsoja kunnon nippu. Tämä nippu pitää saada tuhottua, koska pääsiäinenkin on menneen talven sulaneita lumia, päätteli leikkivä kaksikko ja jatkoi leikkiä. Leikissä Väinön tehtävä on juosta maljakko kädessä kissaa karkuun tai vaihtoehtoisesti nostaa maljakko ja virpomisvitsat pystyyn. Kissa hamuaa virpomisvitsoja tassullaan saaden niitä kiinni hyvällä prosentilla.
Minä olen tuomari. Sääntöjä on yksi: Maljakkoa ei saa kaataa muualla kuin maton päällä.

Poika, joka on hulluna hattuihin ja pyöräilykypäriin.

Tässä on teetä.
Teehen laitetaan usein hunajaa.

Seuraavaksi lusikallinen hunajaa ja palanen historiaa:

Napoleon hävisi Waterloon taistelun.
Mutta nytpä voinkin kertoa miksi. Koska häntä vaivasivat niin ankarat peräpukamat. Voi vain kuvitella, millaista tuskaa oli istua tuntikausia hevosen selässä. Niinpä hän ei tehnytkään, mitä olisi pitänyt, nimittäin lähteä tiedusteluretkelle. Se oli yksinkertaisesti liian tuskallista. Napoleon lähetti sijaisen. Sitä ei olisi pitänyt tehdä. Napoleonista on sanottu paljon hassua, mutta yksi seikka on yli kaikkien epäilyksien. Hän oli sotilaallinen lahjakkuus. Siljainen ei ollut. Hän ratsasti tiedustelemaan vihollisen asemia, ja teki näkemästään täysin väärät päätelmät. Niinpä Napoleon miehineen hävisi taistelun -koska Napoleonilla oli peräpukamia. Millainen olisi ollut maailmanhistorian kulku, jos hän olisikin voittanut?
Olipa tarina totta tai tarua, se liittyy mitä suurimmassa määrin hunajaan, sillä hunaja on erinomainen lääke peräpukamiin. Ruokalusikallinen hunajaa, jossa on puoli teelusikallista mietoa sinappijauhoa levitettynä ohuelle puuvillaräsylle ja pantuna peräpukamille olisi voinut parantaa vaivan, ja Napoleon olisi voinut ratsastaa sydämensä kyllyydestä.


Täällä teeblogissa mietiskellään usein tällaisia asioita.

Tee on hyvää,
hunaja makiaa,
historia mielenkiintoista
ja siihen liittyvät asiat enemmän tai vähemmän pöyristyttäviä.
Lisää voi lukea kirjasta Naisten niksejä läheltä ja kaukaa.

Kesätennari.
Silkkilenkkari.
Silkkikesä.
Tennaripesä.

Vaaleanpunaisia vaatteita ei ole tullut oikein koskaan pidettyä.
Näyttäisin pullealta.
Kuusitoistavuotiaalta.
Vaikkei kuusitoistavuotiaissa mitään vikaa ole.
Mutta näin siis ujuttaa tämä hempeä väri sinne missä kesällä kulkeekin
liikkuu hempeänpunaisten kenkien kanssa!

Vaatelakkoni viimeinen päivä on toukokuun viimeinen päivä.
Viidennet ja viimeiset ostetut kengät ennen viimeistä vaatelakkopäivää.

Kattolamppu. Niin hieno.

Lisää pyöreitä muotoja.

Vankikakkara.