Minä menen minä menen minä metsään
siellä sienekkäitä puita kohtaan.
Metsä vihreänä vihreänä hohtaa
tikka lentää punainen.

Haltialan luonnonsuojelualueen aarniometsässä.

Aamu, tuuli, kiikarit, kamera, täti, hiljaisuus, rauha.

Suorastaan tunsin kuinka olin henkisesti kypsä lähtemään yksin pienelle patikkaretkelle. Taisin vähän uhmailla myös, joten se siitä henkisestä kypsyydestä. Selitän uhmailua vähän tarkemmin: Edellisenä päivänä olin Suuressa Metsässä (eräs edellisistä postauksista). Jätin kertomatta rakkaille lukijoille, että Suureksi Onnettomuudekseni eksyin. Jätän kertomatta kuinka tarina päättyi, mutta kysykää siskoiltani. He kertovat siitä värikkäästi. Mieheni vähän säälii minua, eikä kerro luultavasti mitään. Itse en puhua pukahda, sillä yritän säilyttää arvokkuuden rippeet. Että koska edellisenä päivänä kävi niin köpelösti, niin täytyihän minun uhmata luontaista eksymistaipumusta lähtemällä metikköön mahdollisimman pian uudestaan. Luontoäiti suojeli minua tällä kertaa. Hän oli järjestänyt mettäänsä pitkospuut.

Kiitos näiden olen tällä hetkellä kotona.

Neljä isoa ihmistä ja kaksi pientä ihmistä lähti kerran makkaranpaistoon.

Hän oli pienin.

Hän oli kolmanneksi pienin.

Hän oli toiseksi pienin.
Mikä ei estänyt vaan pikemminkin edellytti häntä olemaan liikkuvaisin, kekseliäin, toimeliain.

Muistelen toiseksi pienimmän tehneen seuraavia asioita.
Harjoitteli katsomaan kiikareilla. Kulki kiikarit kädessään ympäri rantaa ja piteli niitä lähellä silmiä. Kiikarit olivat painavat ja vaikea pidellä ylhäällä. Sinnikkäästi hän opetteli kiikaroimaan katsomalla linssien väärältä puolelta.
Halusi paistaa vaahtokarkkeja. Kivoja ne uudet makkaratikut. Vaahtokarkki kärähti tulessa, tippui hiekalle, löytyi myöhemmin pienen kengän pohjasta.
Samalla tyypillä oli mukanaan polkuautojuttu, jossa oli aikuiselle vipu takana mistä työntää mööpeliä eteenpäin. Rattia pidellyt tyyppi ohjasi koko ajan polulta syrjään, sinne missä oli muurahaiskekoja ja muita mukavia.

Milloin pääsee uimaan?
Milloin vesi lämpiää?
Milloin flunssa loppuu?
En elä nyt, vaan milloin.
Nyt pidän siivouslauantaita ja parantelen.