(kuva Karhusen & Kettusen keikkakalenterista 2011)

desing: www.ideri.fi

Voimisteluvinkkejä
vuodelle 2011

Ota vastaan ja rohkene antaa
-apu meitä kaikkia
umpihangessa eteenpäin kantaa.
Ole korva, sydän ja lämmin käpälä
kun kuoma on surusta ihan lättänä.
Iloitse villisti ja ilmaan hypi-
älä pikkuasioita turhaan nypi.
Älä kouki, nouki liikaa
turhuuden markkinoilla
-on ale avoin aina luonnon marjasoilla.
Jumppaa, pumppaa, humppaa ja rullaa
-syö silloin tällöin annos
namia ja pullaa
ja nuku riittävästi aa-tuuti-lullaa.
On uni paras lääke moneen vaivaan
mutta nouse aina aamusella
rohkeasti päivän uuteen laivaan.
Melo, kauho urheasti kohti
unelmies tähtee
sillä tästä se enerkinen vuotes 2011
käyntiin lähtee!
(-H 40-)
(runo Karhusen & Kettusen keikkakalenterista 2011)

Rohkeaa, voimakasta,
helppoa, turvallista,
iloista, onnekasta,
oman tien kulkemista
vuoteen 2011!

piikkejä piikkejä piikkejä piikkejä piikkejä taidetta piikkejä piikkejä piikkejä

Sananlasku: Hoitaja ja Jarppi tietää, että pistäminen sattuu.

Hyöriessä alerekin punaisen kyltin alla on todennäköistä, että tekee löydön.
Vintaakkelöydön.

Poljin kuntopyörää salilla.
50 kcal.
Minäkin siis harrastan jotain.
Silloin tällöin.
70 kcal.
Olin kaivanut I SYDÄN ITÄMERI kassistani esiin saman päivän Kotivinkki-lehden.
Kiva lehti, tilaan sitä.
Haluan myös lukea sitä, esimerkiksi tylsähkön kuntopyörän selässä.
100 kcal.
Onks kuntopyörällä selkä?
Pääsin sivulle 93.
Luin Roope Lipastin hauskaa kolumnia.
130 kcal.

Kun lukee Roope Lipastin hauskaa kolumnia, saattaa tyrskähdellä.
150 kcal.
Tyrskintää saattaa kuulua myös, kun lukee Roopen pitämää blogia osoitteessa
http://www.kotivinkki.fi/Bloggar/Luokka-1/Roope-Lipasti1/
mutta tästä sinne ei kyllä valitettavasti pääse.
180 kcal.
Luin.
Ja löysin kolumnista itseni, maani, kukkotunkioni.
200 kcal.
Hihittelin.
222 kcal.
...ja hihkuin vaimeasti:
Kehäraakit kuntosalin Vantaan slummitunkion
kohta pistää Vantahalle slummituomion...
250 kcal.

Edessä on kohta uusi vuosi.
Vuoden vaihtuessa kansalaiset ovat velvollisia parantamaan tapojaan seuraavaksi vuodeksi tekemällä uuden vuoden lupauksen, innokkaat saman monikossa.
Nämä kaksi tekivät lupauksen seitsemän vuotta sitten. Koska lupaus on edelleen voimassa, niin minusta katsoen vasemmanpuoleinen minä uskoo kovasti pitävänsä tulevan uuden vuoden lupauksensa. Silloin nimittäin on uusi vuosi ja hääpäivänä tehtyjä lupauksia on tilastollisesti rikottu useammin.
Uuden vuoden lupaus sitouttaa vasemmanpuoleisen viideksi kuukaudeksi shoppailukieltoon koskien vaatteita. Samalla se sitouttaa oikeanpuoleisen maksamaan rahaa hurjat määrät vasemmanpuoleiselle kesäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin viiden kuukauden uuden vuoden lupaus on todeks nähty. Oikeanpuoleinen pitää asiaa siis vetona, ja yllyttää vasemmanpuoleista pitämään lupauksensa porkkana-rahan turvin. Lisäksi oikea tietää, että vasen on kertonut lupauksista ja vedoista koko suvulle ja ois vaan ihan jäätävän noloo jos muija ei pystykään olemaan ilman ehjiä sukkia.
Mistä tulikin mieleeni, että sukkia on. Sen sijaan ennen vuoden vaihdetta on yhtien juhlasukkahousujen liittouduttava muiden sukkatuotteiden kanssa samassa vaatekomerossa. Siitä taas pitää huolen huominen alennusmyyntishoppailukeikka kera siskon. Klo 17 jälkeen laukkaamme kohti Suurta Alea ja harjat heiluen hirnahtelemme mennessämme:
Alesta saa sukkiaaa, alesta löytyy takkiaaa, alessa naiset nauravaaat...

Varoituksen sana:
Tämä postaus sisältää vahvaa mustaa ja harmaata kissa-asiaa kera yhtä mustan kahvikupillisen.
Kahvia pitää juoda tänä aamuna ihan sen vuoksi, että sitä ei eilen ollut. Armaani joutui asioikseen lähteä sitä iltamyöhään hakemaan 24h huoltoasemalta. Ja vaikka hän osti sitä lähinnä vain itsensä vuoksi, niin kai arvostin tekoa niin paljon, että juopasimpas kupillisen tälle aamua.
Joka joulu uusi vuosi juhannus pääsiäinen meillä joudutaan käyttämään huoltoaseman kallista maitoa kahvia leipälevitettä. Ilmeisesti emme ole tottuneet varaamaan riittävästi ruokaa näiksi päiviksi. Ilmeisesti olemme tottuneet siihen, että kyllä kauppaa auki riittää. Oikeastaanhan vika on siis ahneen yhteiskunnan, että alle kolmikymppiset eivät osaa huolehtia itsestään. (Edellistä lausetta ei saa selevittää kellekkään irrallisena mainintana, saattaa vaikka tulla syyte ja tuomio! Selevittää ei saa ainakaan ennen ku oon aatellut asiaa toistamiseen ja erillisenä aatoksena, mitä en nyt jaksa tehdä.)
Tänä jouluna meillä päin on ku Vilikkilässä kissoja. Tämä naispuolinen on kasvanut sitten viimenäkemän noin puolella, mutta mitäs vikaa sopivan pehmeän pyöreähkössä naisessa on? Varsinkaan kun täällä on kaksi mustaa miespuolista, joilla myös tukevuutta riittää noin niin kuin liiankin kanssa, mutta jouluhan se on ollu kissanpojallakin.

Pääsemmä ny aasinsiltaa kissasta lintuihin tai ainakin niihin bongareihin. Sillä näin eilen lintubongarin. Liikenne oli muilta osin hiljentynyt useaksi päiväksi, kaikki paitsi lintubongariliikenne. Nenä jäässä ainakin yksi laumasta tarpoi urheasti pitkin hankea. Mies oli yhtä jäässä kuin kiikarinsakin, mutta tirppa piti nähdä. Ilman tirppaa en lähde, mies ajatteli. Ihan tyhmä hän ei ollut, sillä täällä meillä päin ollaan nähty lintu, joita on noin 40 tirppaa per Suomi. Ehkä hän ajatteli, ettei tirppakaan ole tyhmä, vaan liikkeellä rauhallisena Tapaninpäivänä kun äänekästä liikennettä ei ole ja on jonkinlainen mahdollisuus pysyä hengissä lumisella kehänvarrella.
Mieleni teki kuitenkin päästää mies pälkähästä, kiskaista ikkuna auki ja kiekaista: Kissa söi tirpan! Tirppaa ei ole! Mutta joulu on! Kannattaa kuitenkin varoa niitä jotka harrastavat intohimoisesti tosissaan. Sillä ne kiskaisevat tussarin takataskustaan ja kiekaisevat vastaan: Näytä kissa! Hyh noita harrastajia. Kissanvihaajia kaikki.

Tämä on hyvä kirja. En ole lukenut.

Tässä blogikissan tappelukaveri Kupsu.
Noin kerran päivässä pitää huokaista: Noh, noh! Pojat, pojat, Anttilan pojat!
Tietenkin silloin kun kissatappelu on kiivaimmillaan.

Kupsu. Sukua leijonalle.
Korvat näyttävät suuremmilta kuin ovatkaan.

Perheessä lihoo helposti. (blogikissa Pömpö Nöppönen)

Armas sai suuuren joululahjapaketin, oli hämmästynyt ja iloinen ja ilmeisesti kiltti koko vuoden. Mistä hän sen sai ja mitä paketissa oli jääköön salaisuudeksi.

Vaikka mikään ei ole tylsempää kuin kuunnella mitä unta toinen on nähnyt, niin kerron aina mitä unta olen nähnyt. Toissa yönä näin unta, että ylähampaissani oli monia selviä pyöreitä suuria ja pieniä reikiä johtuen joulumussutuksista. Maailman järkyttävin uni. Ja tuossahan ne oukkidoukitkin näemmä vielä majailevat!!! (Aiemmassa postauksessa kerroin katkeran tarinan oukkidoukista, joka katkaisi hampaani. Uhkasin oukkidoukkien kuolevan sukupuuttoon.) Sitä edellisenä yönä näin, että eräs siskoistani ajoi päin toista autoa ja kuoli. Viime yönä näin unta, että auoin laatikkoa missä oli mätänevä ruumis. Aamulla oli pakko tulla parille Fazerille.

ps. En tiedä miksi viisisydänkynttilää, joka on varsin hieno kynttilä, on kuvattuna sammuksissa, kun ei meillä muuten koskaan olla.

Kukkuu!
Olemmeko kaikki heränneet joulun jälkeiseen ähkyyn? Lihoimme kiliseviä kilogrammoja, poskemme pyöristyivät jouluomeniksi, röyhtäilimme salaa kilpaa, ja annamme mielellämme jo Tapaninpäivänä tietä muullekin perheelle kun jonotamme jääkaapille (kinkkukaapille, vaikkei kukaan jaksa enää mitään syödä), toisin kuin jouluaattona.

Naimisissa olijat, kuten minä, joutuvat toisinaan popsimaan joulupöperöt pariin kolmeen kertaan. Niin omassa kodissaan, omassa lapsuudenkodissaan kuin anoppilassaan.
Tänä jouluna anoppilan väki oli järjestänyt joulupidot eräälle koululle, joka oli koulu silloin kun minä kävin sitä. Enää se ei ole pieni söpö kyläkoulu, koska se lakkautettiin, vaan ihan jokin muu paikka söpö paikka. Siellä oli aika tunnelmallista.
(Jos on ollut naimisissa vaikka kolmesti, niin kuinka heidän on käynyt?)

Joulupitopaikasta löyty pieni kirjastohuone. Vanhaan hyvään aikaan se oli englanninluokka. Englantia opetti pieni räpättävä nainen, joka naksutteli pinnejään vähän väliä.
Kirjastohuoneesta sai lainata kirjoja. Lainat merkittiin muodollisesti pieneen vihkoon: 2 kirjaa, Marita. Kirjojen palautusta ei vahdittu ja palautusajan luvattiin olevan niin pitkä, että kukin ehti taatusti opuksensa läpi kahlata. Tosin mieheni luki jo oman lainansa.

Joulupidoissa oli mukana aika söpöjä palleroita!

Tämän söpön palleron lempinimi on Mylle.
Tässä vaiheessa hän vielä odotti joulupukkia. Nyt hän luultavasti on jo heittänyt lasit nurkkaan nähdäkseen kaikki suurenmoiset lahjansa paremmin kuten susi punahilkassa ja voidakseen leikkiä niillä aamusta iltamyöhään.

Mylle on mummilassa. Ilmeisesti Myllen mielestä ei ulkona eikä sisällä ole vuoden pimeimpänäkään päivänä tarpeeksi pimeää, sillä pimeyttä täytyy vielä kertakaikkiaan tehostaa mustilla laseilla. Ainakaan Mylle ei pelkää pimeää.

Meidän talossa on monta ämmällä alkavaa ämmää, mutta hän on kuitenkin Julia ja hän on nuorin pikkusiskoni. Tässä hän kuuntelee parhaillaan erästä ämmällä alkavaa suulasta ämmää...

...ja koska suulas tarkoittaa suulasta, niin ämmä saa yleensä toiset hihittämään joko kämmeneen tai pukinpartaansa.

Suulas M käyttää lapinlisää ja kovaa ääntä. Kaikki tietävät sen, myös pikkusisko Julia, vaikka tässä kuvassa hän ei ainakaan jälkimmäisestä välitä.

M-sisko on hiljentynyt. Kuvassa jälkihymy.

Kuvassa jälkinami.

Joulupyhät omassa kotona. Ensimmäistä kertaa.
Aattopäivänä avasin lahjat puolenpäivän tienoilla, koska kukaan ei ollut määräämässä tahtia. Eräs paketti tuoksui tosi jänskälle ja voimakkaalle ja joululle, ja sieltä paljastui mistelitee! :) Teenjuojan herkku! Kauneuslahjakortti, muutama kirja, vehnätossut (ainaiselle taas-on-ihan-kylmät-jalat valittajalle!), joulusuklaita joita olimme itse unohtaneet ostaa. Arvatkaas mitä ostin miehelleni? No ette kuitenkaan arvaa, sillä idea oli niin hyvä: Mönkkäriin kahvanlämmittimet. En enempää enkä vähempää. Tällä hetkellä joku onnellinen lämmittää käsiään metässä ja mönkijä pörisee.

Aattoiltana käytiin yökirkossa, pitkästä aikaa moneen vuoteen.
Paikan päälle kävellessä pakkanen paukkui reippahasti ja kengät narisivat. Hautausmaa oli valoisa kynttilöineen. Pienet ja suuret ihmiset kiiruhtivat hytisten turkeissaan ja muhveissaan lämpimään kirkkoon.

jouluenkeli

olkitähti

Naapurissa asuva siskoni toivotti hyvää joulua glögikakun muodossa.
Kyllä maistui! Nyt kakusta on jäljellä pieni palanen, mutta niin taitaa olla jäljellä varsinaisesta joulustakin.

Tunnelmallista Joulua!

Tule rakkaus ihmisrintaan ja pysy siellä.
Ei jälkiruokakipon kaunis pyöreä kiiltävä mutta tällä hetkellä särkynyt reuna nyt niin kamalaa voi olla. Lapset tiputtelevat ja kaatelevat niitä aamuisin lattioille alinomaan monissa perheissä, oli joulu tai juhannus, eikä kukaan ole moksiskaan. Vaikka tuskin kaikki sielläkään on niin herttaisia aamutuimaan, että korjaavat tyynesti särkyneen pois, nostavat uutukaisen tilalle tai käyvät ensin pikaisesti ostamassa sellaisen, ja sanovat ole hyvä ja otatko lisää. Muumimammaksi ei voi ryhtyä noin vain, tiesihän sen jo Vilijonkkakin.
Ja upposihan porkkana- ja lanttulaatikkoa silti. Ja vaikka keittiön katosta vetää niin anna vetää, vetihän se auton jalkatilakin kuussataa kilometriä viikonloppuna, vai mitä se oli.

Kato ny ku palaa kivasti joulukuusessa valo jos toinen. Tähti vähä repsottaa mutta oikastaan. Pyykkiä riittää mutta viikataan. Tiskiä riittää mutta tiskataan. Joulua riittää joten juhlitaan. Elämää riittää joten antaudutaan. Ei yhtään pienemmistä asioista ole kyse.

Teen sentäs silloin tällöin päivän hyvän teon, siis oikeasti hyvän. Kuten, että ostin tämän tarran kassalta. Ainut järkevä ostos, kun tarkemmin mietin. Siispä: Tule rakkaus ihmisrintaan ja osta tarra useammin. Ja juo jo vihdoin vetesi loppuun asti äläkä aina kaada loppuja tiskialtaaseen.

Huomenta, blogi.

Kilteille lapsille on edellisenä viikonloppuna pohjoisessa jaettu joululahjoja pukinkontin sijasta autonkontista, mutta tuntui kelpaavan. Ikävä kyllä he saavat muiden lasten tapaan avata ne vasta perjantaina. Jakajana oli tämä joulumuori, joka on ihan varma, että pukki ei ole ostanut vielä yhtään lahjaa. Tuosta se häipyy puolta tuntia ennen kauppojen vaipumista joululepoon etsimään sitä yhtä pakollista joululahjaa, kun pakko on vaikkei taho. Tosin hän joutuu lähtemään muorin kanssa myös tuhansien suomalaisten seuraan, eli jonottamaan joulupossua.

Muori aikoo muoreilla jouluaattona. Hän hankki vetimet. Ihan kunnon muorin vetimet, jonka ylisuurta muorinmekkoa hän ei aio lainailla kelle tahansa tulevina vuosina ja ainakaan ilman vuokraa, niin oli hieno mekko. Muorinmekko on punainen. Siinä on helmassa valkoinen pörrö ja sen jälkeen kaistale skottiruutua. Salaisuudeksi jääköön, että sitä voisi kutsua myös kainalomekoksi. Miksiköhän?

Pikkusiskon tekemä hajusintti, kuten radiojuontaja murjaisi.

Kotona oli hienoja tähtiä katossa. Niitä roikkui pitkät rivit. Haluan samanmoiset, kunhan minulla on ihkaoma muorinmökki.

Muistatteko vanhan ystäväni Ainon, joka on yli kahdeksankymmenen?
Muistatteko, kuinka hän visusti aikoi tänä jouluna olla lähettämättä joulukortteja?
Muistatteko, että viime jouluna hän uhrasi 350€ joulukortteihin?
Muistatteko, että tänä vuonna hän aikoi säästää rahan
parempaan käyttöön eläkkeestään?
Uskoin häntä.
Mutta älähän mittään, mummut osaavat yllättää!
Kun joulukortteja alkoi tupsahdella tähän tupaan
tupsahti postiluukkuun myös mummuystävän kortti.
Hän oli nähnyt jopa vaivan askarrella!
Hän on kyllä yhtä elämäniloinen, hauska ja huoleton kuin korttinsa.
Kirjekuori oli liimattu tarralla, jossa luki:
Sydämen valinnat
ovat oman tahdon valintoja!
Otin tarran talteen ja laitoin ensi vuoden uuteen kalenteriin kiinni.

...kImpSut, kAmpSut kaSaaN
ja pOhjoiSeeN!

Mukavaa viikonloppua!

Kautta kuusenkoristeen, tyynen vienon yön, blogikissan hännän:
ARVONTA ON SUORITETTU.

VOITTAJA on nimimerkki: MUMMO!
Onnittelut!
Lohdutuspalkinnon voittaja on nimimerkki: VENLA!
Onnittelut!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Voittajia pyydetään ottamaan yhteyttä maritanposti@suomi24.fi osoitteeseen, jotta palkinnot saadaan lykättyä matkaan. Tämän arvonnan suoritti pelkkä täti ilman Väinöä.