Kävimme pärisijällä hakemassa pajunoksia,
jotta rouva saa tehdä virpomisvitsoja iiison kimpun.
Taisin vähän innostua ja osa piti lahjoittaa naapuriin.

Jo pelkistä pajunoksista tuli ongelma.
Kun aloin tehdä niistä virpomisvitsoja ongelma eli tassulla härkkiminen kasvoi suuremmaksi.
Kissat ovat kasvaneet suureksi omaa nopeaa tahtiaan ajat sitten.
Keksin samalla virpomisvitsoista laihdutuskeinon mahakkaille kissoilleni. Oksien perässä ne nimittäin juoksivat uljaasti huoneesta yksi huoneeseen kaksi. Enempää huoneita meillä ei olekaan. Naapurin Väinö ei ymmärtänyt kovinkaan paljon laihdutuskeinon päälle, vaan huitoi kaksivuotiaan suurella tarmolla kissoja ja nauraa kätkätti, kun katti vuoroin yritti ottaa oksaa kiinni tai juoksi karkuun läpsähtelevää oksaa.
Meillä Väinön kanssa on hyviä leikkejä. Mut ei läheskään aina kissojen kustannuksella, ei ei.

Eräänä aurinkoisena päivänä päristeltiin toisellekin kevätajelulle mönkkärillä.
Välillä piti pysähtyä katsomaan navista reittiä.

No ei me puuhun päädytty, vaikka tässä tällainen kuva onkin.

Ajeltiin Bodomjärven ympäri.
Ei nähty yhtään ruumista. Ehkä ne olivat veneiden alla pitämässä edelleen talvea loitolla.

Joku oli laittanut ketjun puun ympärille.
Hassua. Ei se mihinkään karkaa, se on hyvin luotettava puu.

Monta asiaa on maailmassa varmistettu. Tätäkään ei voida koskaan poimia.

Keväällä tulee halu vaihtaa maisemaa.
Ymmärrän lintuja.
...paitsi lokkeja, sillä yksi sellainen kakkasi kerran siskoni tukkaan. Lintsi on arvaamaton paikka, monessa mielessä, uhh sentään! Maha menee kuralle, pää pyörälle, ihmiset joukkotappelevat, linnut kakkivat ja raha kuluu sirkushuveihin, vaikka ei oltaisikaan sirkuksessa.
Onko mikään enää kuin ennen vanhaan??? kyselee 80-luvulla syntynyt.

Ulkona sataa vettä. Kaksi sadepisaran kuvaa lupasi oikein.
Ehkä me päästään iltapäivällä Väinön ja muutaman muun kanssa Nuuksioon. Sitä odotellessa syön porkkanakakkupalan, joka oli ilmestynyt eilen keittiön pöydälle kera lapun:
Hyvää pääsiäistä! t. Väinö