Tunsin itseni tänään italiattareksi. Vähän niin kuin tuo ylläoleva hevonen. Ehkä.

Marita: Mä teen nuudeleita. Haluutsä?
S: Noo, en mä tartte...
M: Mä laitan tähän persilja tonnikalaa ja kurkkuista salaattia. Ja vähä ruohosipulia ja muuta semmosta mitä täällä on näitä jämiä. Tää on oikeesti hyvää.
S: Noo, voihan sitä maistaa. Jos se siis ei oo pelkkää nuudelia.
haarukoiden pyörittämistä myötäpäivään
M: Kun syö tätä ruokaa niin täs tuntee itsesä aivan italiattareks. Paitsi et mulla on löllärit jalassa. Vie vähän fiilistä. Tiesitsä et kaikilla ihmisillä on kaksoisolento jossain?
S: Mulla on varmaan NHL 93:ssa.

Tänä aamuna olisin voinut nukkua kahdeksaan, mutta heräsin vartin yli viisi ja kuudelta olin jo suunnittelemassa työsysteemeitä tämän teipillä kasassa pysyvän tietokoneen edessä. Eli aamuvuororytmeissä ollaan ja tietokone tekohengittää koomassaan heräämättä koskaan. Kauppaan on siis käveltävä.
Tänään huomasin erään kurjan asian tietokoneeseen liittyen: Elämäni ensimmäinen (ja luultavasti myös viimeinen hintansa puolesta) tietokonepeli on maksanut siis timantteja, ja jos ostaa uuden koneen niin sitä ei voi ehkä käyttää siinä?? *syväpurnausta* Todellisuudessa en ole mikään pelien pelaaja. Mutta älyä on hyvä kehittää. Ja tasapainoa. Että käsi pysyy hiirellä. (pst: ja hiiri kissalla.)

Puhuin juuri 1,5 tuntia puhelimessa kaukana asuvan ystävän kanssa.
Timantteja on monenlaisia.