Takana pidennetty viikonloppu, jonka matkapölystä ei olla vieläkään selvitty.
Oli häät,
oli ystävät,
oli karamellitalkoot ja kamerat.
Valitettavasti kamera ei löytynyt lähettyviltä silloin kun olisi pitänyt, eli kun hääpari asteli pitkin punaista mattoa. Jouduin vain katsomaan hääparia, mikä kylläkin edisti itse asiaan keskittymistä. Ei siis keskittymistä siihen tuliko hyvä kuva vai tärähtikö. Taidan useamminkin naukua kuvia jälkikäteen sukulaisilta. Kameran sijasta kannoin kirjavassa vaateliikkeen pussissa pikkukenkiä, joita luulin tarvitsevani kirkossa otetuissa valokuvissa. Mutta se olikin niin suuri kuva ettei kengillä ollut väliä. Kun kirkko alkoi täyttyä piilotin salaa typerän pikkupussin kaverilta lainatun takin taskuun ja kuljetin pikkukengät käsissäni. Häät olivat muuten suuret, vaikka tässä nyt pikkusta puhutaan.
Hääpari lauloi, yhdessä ja erikseen. Jokin iso soitin soi ja erään kakun pohjasta löytyi juustoleipää. Tai leipäjuustoa. Sulhasen äiti on hauska ja tunnistin pöydästä missä istuin erään teekuppi-blogissa käyvän. Ainakin luulen kovasti niin. Iloiset olivat häät ja ihanaa oli ylipäätään olla juhlissa!

*Sain lainaamani kivan takin omaksi! En lainkaan siis rikkonut uuden vuoden vaatteidenshoppailukieltolupaustani. Maksan sen 1.6.

Jauhoimme leuat kipeinä eivätkä ne ole vieläkään loppu.

Lopulta piti lähteä kotiin.

seitsemän tuntia seitsemän tuntia seitsemän veljestä seitsemän tuntia seitsemän tähteä otavassa seitsemän tuntia seitsemän tuntia seitsemän tuntia autossa

Häirikkö. Vain yksi heistä.

Olen huono automatkustaja.
Joka kerta ostan vähintään yhden lehden ja pidän sisävaloa päällä jos päivänsalo ei muuten riitä. Ja millon se täällä päin napaa riittäisI. Radion kanavia voi vaihdella jatkuvalla syötöllä vaikkei valoa niin olisikaan. Samoin rahapussin sisällön voi tarkistaa niukassakin valossa. Tai niukassa valossa kuluu enemmän aikaa, mikä on hyvä. Menisin lentokoneella jos se ei olisi sikamaisen kallista. Mietin, että Helsinki on Suomen perukka. Opelin penkit eivät sovellut pitkään istumiseen. Äänikirjat ovat kivoja seuralaisia, muitapa meidän kaksipaikkaiseen ei mahtuisikaan. Opelin tuulilasi on kummallinen. Jäiköhän jotain? Hattu jäi! Kello on neljä eikä ole tämän pimeämpää, eli päivä siis todella pitenee, eikä se ole vain puhetta. Kännykässä on facebook, johon voi valittaa kun vastustaa ja iloita kun innostaa.

Tuo kirkas möllykkä ei ole aurinko, vaan salamavalo sen pienen pinkin kameran, joka jäi matkasta matkalla juhliin. Pitää sitten julkaista näitä sameita kuvia Suomen luonnosta, joka alkaa näyttää jo aika kuivalta, kun on tuijottanut sitä noin 400 kilometriä.
-HEI! Sama puu ku viime mutkas.
Huumorintaju kuivahtaa tehokkaasti matkan edetessä.

Kerta pitää istua, niin karkkitalkoot jatkukoon.

Mulla on uus kello. Se on punainen. Etsin edelleen kännykkää taskusta kun mietin paljonko kello on.

Yhdet varasukat jäi kotiin. Ei nämäkään pahalta haisseet. Silti olisin edellisessä elämässä ajanut lähimpään kauppaan ja ostanut puhtaat. Toisin toukokuun loppuun.

Kylmiä varpaita. Brrr.

Tänään arkea:

-siivousta
-suihkutilassa 22 purkkia nestemäistä hiuksiin & kehoon
-juhlakamppeitten pesemistä käsin
-kamppeitten pesemistä konein
-kaupassa käyntiä
-töitä
-töitten suunnittelua
-loppunuhan niistämistä nessuun