Yritän lämmitellä sormiani kirjoittamalla mahdollisimman nopeasti. Hyräilen myös Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan sekä Voimalla seitsemän miehen, voimalla seitsemän miehen, ja katselen erästä kuvaa eilisillan juhlien himmeämmästä loistosta. Tosi himmeähköä.
Mutta ehkä kaikki alkoi siitä, kun joku satutti sormensa johonkin terävään ja hänet piti kantaa ulos pakastumaan, jotta koko Linna ei sotkeentuisi. Pitäähän aina ajatella asiat parhain päin! Neuvoista prahain, no ei kun parhain.
Mutta asioista mielenkiintoisempiin ja kolutuimpiin, eli herra Keliin! Hänhän on ollut täällä meillä päin maar mitä prahain ja päättänyt jättää tällä kertaa Lappinsa lumettomaksi. Herra Keli on myös malttanut tuiskuttaa pyryjänsä vain silloin kun olen väräjänyt ikkunan takana kynttilöineni ja kissoineni, jotka ovat kietoutuneet viltteihin.
Mutta sekään ei paljoa auttanut tänään, sillä...eksyin, jälleen. Suorastaan hippulat vinkuen. Tälläkin kertaa asiassa oli toki mielenkiintoisia seikkoja. Kuten peruutteleminen keskellä risteystä jossain missä en tiennyt olevani. Itsevarman näköisesti (lue: minä-kyllä-menen-nyt-ja-tasan-tuosta näköisesti) yritin mennä ihan vaan jostain, että pääsee ihan vain johonkin. Samalla töllötin taivaalle ja toivoin signaalin kulkemaan Akka Navin napaan tehokkaammin. Yritin näes jälleen kerran seurustella Akan kanssa ja pitää aikataulusta kiinni. Vislailimme yhdessä joulusikermiä. Olen kova laulamaan ja Akkakin alkaa oppia. Perässä ajajakin riensi iloisella joulumielellä torvea toitotellen ohi. Klara Vappen vaan klärä väppen. Toivottavasti automme perän täytti suuret lumikinokset ja varsinkin rekkarin. Ja HUH & kiitos Akka Navin signaalin löysimme perille voimalla kahden naisen.
Ai niin: Lisäsin fobialuettelooni ajamisen Akka Navin kanssa. Mutta pakon sanelemana (niin kauan kuin kanssa-ajaja ei henkeään menetä) taistelen vaikeuksien kautta perille ja voiton ihmeelliseen huumaan.
Tiiättekö muuten mikä tuo kuva on?
Älkää ainakaan kertoko te jotka tiiätte.
No nyt täällä sisällä ei ole ihan niin paljoa pakkasta.
Joulukortteja ei ole vieläkään tehty, mutta kinkku on menossa ajoissa uuniin.
Mutta ehkä kaikki alkoi siitä, kun joku satutti sormensa johonkin terävään ja hänet piti kantaa ulos pakastumaan, jotta koko Linna ei sotkeentuisi. Pitäähän aina ajatella asiat parhain päin! Neuvoista prahain, no ei kun parhain.
Mutta asioista mielenkiintoisempiin ja kolutuimpiin, eli herra Keliin! Hänhän on ollut täällä meillä päin maar mitä prahain ja päättänyt jättää tällä kertaa Lappinsa lumettomaksi. Herra Keli on myös malttanut tuiskuttaa pyryjänsä vain silloin kun olen väräjänyt ikkunan takana kynttilöineni ja kissoineni, jotka ovat kietoutuneet viltteihin.
Mutta sekään ei paljoa auttanut tänään, sillä...eksyin, jälleen. Suorastaan hippulat vinkuen. Tälläkin kertaa asiassa oli toki mielenkiintoisia seikkoja. Kuten peruutteleminen keskellä risteystä jossain missä en tiennyt olevani. Itsevarman näköisesti (lue: minä-kyllä-menen-nyt-ja-tasan-tuosta näköisesti) yritin mennä ihan vaan jostain, että pääsee ihan vain johonkin. Samalla töllötin taivaalle ja toivoin signaalin kulkemaan Akka Navin napaan tehokkaammin. Yritin näes jälleen kerran seurustella Akan kanssa ja pitää aikataulusta kiinni. Vislailimme yhdessä joulusikermiä. Olen kova laulamaan ja Akkakin alkaa oppia. Perässä ajajakin riensi iloisella joulumielellä torvea toitotellen ohi. Klara Vappen vaan klärä väppen. Toivottavasti automme perän täytti suuret lumikinokset ja varsinkin rekkarin. Ja HUH & kiitos Akka Navin signaalin löysimme perille voimalla kahden naisen.
Ai niin: Lisäsin fobialuettelooni ajamisen Akka Navin kanssa. Mutta pakon sanelemana (niin kauan kuin kanssa-ajaja ei henkeään menetä) taistelen vaikeuksien kautta perille ja voiton ihmeelliseen huumaan.
Tiiättekö muuten mikä tuo kuva on?
Älkää ainakaan kertoko te jotka tiiätte.
No nyt täällä sisällä ei ole ihan niin paljoa pakkasta.
Joulukortteja ei ole vieläkään tehty, mutta kinkku on menossa ajoissa uuniin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti