Se pulla oli tämän kokoinen.

Mutta unohda pulla. Oukkidoukit nimittäin ovat tämän talon uusia vihollisia! Niin, että älkää tuoko niitä tuliaisina pussissa tai ilman pussia, kun tulette kylään.
Jostain syystä oukkidoukki-sana tuo mulle mieleen madon. Varsinkin ehkä tuo douk-tavu. Douk-mato, douk-mado, madokki. (Olenkohan vähän sekaisin.)
Joka tapauksessa; perjantai-iltana oukkidoukit vaanivat minua lasipurkista. Ehkä siksi, että armas mieheni ei ollut kotona. Sitten yksi hyökkäsi suuhuni. Onneksi ilman paperia. Siskoni oli parhaillaan meillä. Hetken kuluttua näin kuinka hän käänsi verratonta päätään vähän vinoon; olin jähmettynyt paikoilleni ja ROUSKIS ROUSKIS ROUSKIS-ääni oli lakannut.
Tässä kämpässä ei ole koskaan hiljaista jonkin asteisen liikenteen melun vuoksi (suorastaan rakastan korvatulppia), mutta kun lakkasin rouskuttamasta oukkidoukkia luulimme hetken olevamme, noh, emme haudassa mutta sanokaamme hautausmaalla.
Tietäähän kaikki mikä on oukkidoukki?!
Jäikö sanomatta, että se on kova, musta (eri värejäkin kai löytyy) ja äkäinen karamelli. Ja kova tarkoittaa, että syö suurin piirtein kiveä. Siis sitä kiveä, mitä tuolla meidän takapihalla ajoittain räjäytellään dynamiitilla.
Jähmetyin siksi, koska suorastaan tunsin kuin hammaskartan hampaani numero kaksi vitonen hal-ke-si kahtia. Sisimpäni huusi EIIIIIH, ja olin todella hautausmaalla.

Neiti Päivystys: Valitettavasti joudut kuitenkin odottamaan tiistaihin saakka, koska meillä ei hoideta päivystysluonteisesti hampaan lohkeamia.
Rouva hammashalki: No miten mää syön?
Neiti päivystys: ...tuu tänne.

Onneksi seinän takana on naapurit, joilla on navigaattori ja pieni punainen äkäinen auto. Sitä paitsi kaikki tuntui sinä päivänä äkäiseltä: oukkidoukki, auto, minä... Mutta äkäisyyttä enemmän olin kuin maani ja hampaani myynyt.
Tietenkään kaikki ei sujunut aivan putkeen. Ensinnäkään en ollut ajanut Helsingissä ennen yksin (mikä kumma kyllä ei käynyt edes mielessä kun lähdin ajamaan), saati hammas lohjenneena, saati että eksyin keskustaan ja ihan vahingossa. Mutta eniten kärsin kun navin akka puhui juuri nyt niin hiljaa! En millään keksinyt miten olisin saanut akkaan vähän lisää volyymia. Siispä pitelin häntä hellästi korvani juuressa ja huusin: Mitää sää sanot? Puhu vähä kovempaa nainen! Kyl yleesä ääntä lähtee muttei sillon ku sitä tarvittas! MITÄ, meniks se jo! Täh?! Mitä mäkkäristä?!? Ohjaa tai oo hiljaa!

Ihana nopea päivystys.
Ihana helposti löytynyt vapaa parkkiruutu, johon runttasin pienen punaisen äkäisen.
Ihana hissi, jonka ääni ilmoitti pysähtyessään: Kolmas kerros.
Ihana tavallisen lääkäri, ja hoitaja, joka ikäväkseni kielsi teehetken tältä illalta.
Ihana kivunpoistajapuuduteambulli x 2.
Ihana navin akan ääni, joka lähtiessäni isoni, kun väänsin puhallintuuletinilmastoinnin ykköselle.

Tulin kotiin.
Purin hampaan sijasta pehmeää veristä tuppoa.
Tulppaanit olivat nuupahtaneet.