Pesin tänään peittoni. (Kuva on maijapoppas-kengästäni, jota naapurin Väinö on kuljetellut, tiedän.) Luin vasta jostain, että peittojakin voi pestä. Suorastaan kannattaakin, vaikkei äkkiseltään olis tullut mieleen näin innokkaalle siivooja-kotirouvalle kuin minä.
Hyvä homma, kone hyrskyttelemään vain.

Kerron myös ylpeänä, että täällä meillä päin on nyt niin paljon lunta ja niin talvista ja niin jouluista! Ja tämä tietää sitä, että matot kohta paukkuu ja pöpöt pökrähtää, kun nakkaan ne ovesta ulos.

Viime talvena tosin meinas käydä köpelösti eräälle maton reppanalle:
Täällä meillä päin asuu kaksi komeaa mutta varattua nuorta miestä, jotka innostuvat milloin mistäkin. Viime talvena he laahasivat kauniille pihallemme vihreän lintan. Siis, tiedättehän: mb:n, mersun; niin vanahan auton, ettei sillä todellisuudessa voi luultavasti edes ajaa. Ainakaan abc:tä pidemmälle. Ja abc on joka kulmalla.
Siinä se mersu sitten oli. Ja oli. Ja oli. Kunnes keksin, että voihan linttaa käyttää matonpitopaikkana pakkasen paukkuessa. Selvennän, että muutakaan paikkaa tässä missä meillä päin asutaan, ei ole.
Koti siivottiin, vessa pestiin, imuroitiin ja luututtiin ja puolijäätyneitä mattojakin nakeltiin lattioille kuivumaan. Muut, paitsi lintan varannut matto. Oli varmaan mukavaa viettää muutama kuukausi lintan tuulilasin nurkassa.