Hiihtokelejä on pidellyt, huokaisin itsekseni, kun kävelimme pihan 12 asteen pakkasesta lämpimään kalustekauppaan. Siellä sisällä nimittäin hiihteli Merkitty Mies. Tai varmaankin hän oikein odotti meitä. Rintapielen laatassa luki nimi, ryhti oli suora kuin seipäällä ja killutin poistettu korvasta. Ilmeisesti aasiakaspalveluun sopimattomana tai vähintään vakuuttavuutta parantavana tekijänä.

Yleensä "Kiitos, mutta emme tarvitse apua kun katsellaan vain ensin" menee perille. (Ehkä korvan killuttimen olisi pitänyt olla paikallaan.) Mutta niin vain Merkitty Mies alkoi ottamaan perinteisellä matkaa umpeen. Tästä kostoksi aloin kutsumaan häntä mielessäni hyeenaksi. Mutta vain luonteen puolesta, ja ehkä vähän kuontalon. (Vaikka olen toki nähnyt sellaisia ennenkin.) Muuten en, niin ilkeä en ole. Äänikin kun oli oikein miellyttävä.

Päästyämme alakerrassa sohvien välissä etenemään noin kaksi metriä hän ilmestyi erittäin yllättäen erään kirjahyllyn takaa ja ilmoitti ilosanoman: Yläkerrassa on lisää!
Sitten hän käänsi suksensa erittäin hienovaraisesti toiseen suuntaan ja suksi pois.
-Hyvää jatkoa, huikkasin perään niin hiljaa kuin osasin.

Alakerrasta ei tietenkään löytynyt mitään mielenkiintoista. Sohvia oli liikaa.
Lisäksi suurin osa oli liian isoja meidän komeron kokoiseen kotiin. Rajotteita lisäsi se, että halusimme kankaisen sohvan ja kankaan piti olla mielellään Kestävää mustien hännällisten yksilöiden vuoksi. Ja jo sen vuoksi hinta kipusi mukavasti satasia hiihtohissillä ylöspäin.

Yläkertaan vievissä portaissa huomasin kyseenalaisilla ominaisuuksilla varustellun hepun hiihtelevän perässä. Kuulin myös juomapullon kallistusta muistuttavan äänen. Tai jos se oli mono. Hiihtopomo kai parhaillaan nosti hänen palkkaansa Vain henkilökunnalle-kyltin takana ja piti alaisensa sinnikkyyttä asiakasta kohtaan ammattitaidon merkkinä, ei muistutuksena kaukana Suomesta elävästä eläimestä.
Ajatuksesta suorastaan leppyneenä tuumasin, että en kyllä varmasti ostaisikaan putiikista mitään jos löytäisinkin yläkerrasta jotain mielenkiintoista ja sitten ei olisi lähettyvillä ketään keneltä tingata hintaa tai kysyä onko tässäkin sohvassa nyt se kymmenen vuoden takuu vaikkei aikoisikaan istua sohvalla kuutta vuotta pitempään.
Ja lähes viattomiahan nekin lemmikit ovat mitkä eivät ole kissoja. Mitä nyt vähän ylimääräistä katetta pukkaa.
Piileksittyämme liikkeessä jos toisessa annoimme lopulta sohva-ajatukselle loparit.

Kotona siniset suomi-suklaat vähenevät kupista.
Minäparka.
Varsinkin, kun sohvaa ei löytynyt.
Hyeenaparka.