Päivää.
Täällä jälleen blogikissa Pömpö Nöppönen.
Ei oo häpee olla Nöppönen, niiku varmaan näkyy.
Eikä oo häpee olla kyyläri, joka käy tässä blogissa.
Blogi tarttee kyyläreitä, se on vissi.
Koska naapurin Väinö-poika ei taatusti haluu nostaa hatusta alle kymmenestä lapusta voittajalappua (seki on ihan vissi), niin meitin pitää täl tassul laittaa vähä hommaan vauhtii.
Muija niiku tykkäis jos ne hirviän monet kymmenet rakkaat kyylärit, jotka me kyl nähhään tääl käyvän, osallistus edellisen postauksen arvontaan! Vai, mitä rakas takarivi? Ei teitä paljasteta vaik parrasvalo kutsuuki, vaikka vähä himmeempänäki.

Sitten näihin haiseviin asioihin, ruusuihin.
Piti olla aika särmänä ettei osunu noihin piikkeihin ku meni nyppii kukkaa. Muija on kilahtanu tääl kotona romanttiseks; raahaa puskia himaan joka kauppareissu ja sitten vuolee niitä keittiössä.

Koska ite oon lyhyen, könderövoitokkaan elämäni aikana saanut vaatimattoman lisänimen Kuningas, niin tämä jälkeenjäänyt, anteeksi jälkeen päin taloon tullut on sitten lyhyemmin Narri. Narri on loitommalla tästä blogihommasta, joten siksi ei viititty isontaa paljoo noita kuviakaan. Tai oikeestaan ollenkaan.
Ai niin: könderö tarkottaa täällä meillä päin sitä kastikeruokaa.

Narrin oikee nimi on Kupsu,
mut sille on ihan sama kummalla nimellä sitä kuttuu. Syö kuitenki.
Laitettiin tää kuva tälleen ylösalasin ettei kukaa säikähä ku on kaikkii kissapelkosii liikentees.