Olen keksinyt runon. Tai ehkä laulun. Se alkaa sanoilla:
Olen hukkunut kaamokseen.
Sitten sitä toistetaan parikymmentä kertaa, kunnes lopulta kaatuu, jolloin taasen voi olla tyytyväinen siitä, että tästä on suunta vain ylöspäin.
Marraskuun 14.päivä oli varmasti monessa kodissa mukava Isänpäivä. Toisinaan soisi lumen olevan maassa jo tuona juhlapäivänä, ettei aina tarvitsis odottaa jouluun asti, ja että ne, jotka eivät päässeet viettämään Isänpäivää kotokunnalleen olisivat onnellisia vaikkapa lumesta ja valosuudesta. Mutta höpshöps: Inhottava lumeton pimeys. *marmati-marmati* Inhottava sade. *tip-tip-tip* Onneksi D- ja C-vitamiinit on keksitty. *rouskis-rouskis*

Joka kesän jälkeen ajattelen, että tänä syksynä ei tunneta ahdistusta, masennusta, toivottomuutta ja katsota vähävirikkeellisten silmälasien läpi.
Ei mennyt aivan läpi. Tänäkään vuonna.

Hei, mutta onneksi on näitä suklaakeksejä olemassa! *rouskis-rouskis*
Positiivisuus -elämän suola, sokeri ja kermakakku ja joulukinkku.
Ja onneksi on JOULU tulossa! I-ha-naa!
Jouluihmisenä en ymmärrä niitä ketkä eivät vietä joulua tai pidä siitä, tai sanovat suorastaan inhoavansa sitä. Se on vähän sääli. Mietin miksi he tuntevat tai väittävät tuntevansa niin. Ehkä he eivät ole koskaan tottuneet viettämään joulua? Tai tuntevat noin joulun kaupallistumisen takia, tai koska eivät halua valvoa sellaisen hyvän asian vuoksi, kuin kinkku? (Ihmettelijöille tiedoksi, että meillä on tavattu paistaa joulukinkku yöllä.)
Tai sitten he eivät halua lähettää joulukortteja 350 €:lla, kuten eräs 84-vuotias tuttavamummoni. Ja en siis käynyt ihmettelemään, kun tämä tuttavamummoni jokin viikko takaperin pahoitteli minulle puhelimessa, että tänä vuonna tyttö et saa Ainolta joulukorttia.
En ihmettele enkä soita hädissäni mitä on sattunut enkä pahastu.
Hän aikoo vain elää eläkkeensä turvin vielä ensi vuonnakin.
Ja tavallisena kansalaisena eli eläkkeensaajana ja postimerkkien kallistumisien myötä (vaikka ||-luokan merkit on keksitty) tuollainen rahasumma postimerkeistä on mieletön. En ostaisi itsekään. Hänellä sattuu olemaan sukua neljännessä polvessa ja ystäviä ja tuttavia ja aikoinaan tutuiksi tulleita opiskelija-tyttösiä (esim. allekirjoittanut) enemmän tai vähemmän, joille lämmin ajatus jouluna riittää.