Ikkuna lomalta.

Tummuvassa illassakin se on kaunis.

Elokuun illat ovat pimeähköjä, pehmeähköjä.
Kahvillisia, ja kahvin kanssa possumunkki.

Tämä on lätsä.
Sen väri on haalistunut pesuissa, vuosien pesuissa. Hankimme siskoni kanssa samanlaiset lätsät noin kahdeksan vuotta sitten ja erehdyimme näyttämään kaksosilta.
Vieläkö sulla on tämä tallessa, Maiju?

Kesälomalla ompelen nappeja sinne mistä niitä ei puutu ja kaikki näyttää hauskalta.

Vaakkuvat ovat aina kuvaamisen arvoisia yksilöitä. Tein niille källit ja heittelin rantaveteen valkosipulille maistuvia ja siltä vahvasti haisevia krutonkeja (joita en voinut itse syödä). Tein källit myös siis sorsastajille. Se ampuminen on vaan niin surullinen asia, ettei siitä tohdi puhua.

Luonnon ihmeisiin suorastaan törmää! Kurja kärpäsparka oli törmännyt elämänsä seittiin, jonka herra hämähäkki näppärästi näpräsi ympärilleen. Suorastansa neuloi tai virkkasi. (Neulovat tietävät paremmin kummin oli laita.) Surina vaimeni vähitellen. Aika surullinen tarina siis myöskin, nimittäin kärpäsparan kannalta ja ainahan sitä herkkä hoitaja ensin ajattelee kuolevaa. Silti luontoa kunnioittaessaan häätyy ajatella toiseltakin kannalta. Eli sytyttäkäämme illalla kynttilä kärpäsparan muistoksi ja toinen herra hämähakin illastamisen valoksi.

Sävähdyttävän luonnon ihmeen nähdessään voi värinöitä selkäpiissään jatkaa vaikka lukemalla.

*kilisyttelee onnenkelloa karujen tapahtumien jälkeen*