Seniori-ikää lähestyvä blogikissani on aika vanhanaikainen:
Nykyään pidetään blogia, eikä päiväkirjaa.
Tänään tein sen. Leikkautin lyhyet hiukset. Nyt ne yltää korvan alapuolelle. Jääks tähän koukkuun? Leikkautanko ensi kerralla vielä lyhyemmät? Ihmiset tekee keväällä hurjia asioita. Parin kuukauden päästä on kevät ja silloin minun pitää mennä lipsuvien saksien eteen uudestaan.
Tuntuu omituiselta, kun kaula on paljas. Miten strutsi sanoo? Mutta kun pidän huivia, niin luultavasti unohdan koko jutun. Tuleeks kurkku kipiäks herkemmin?
Ihan kiva tuo tukka.
Silti olen vähän näreissäni. Sujuuko mikään parturireissu niin, että voi riemusta kiljuen ponkaista leikkuun jälkeen kotiin juuri alkanutta uutta elämää ylistäen? Siellä oli eri leikkaaja mitä luvattiin. Kuulunko asiakaskastissa valittajiin, kun laitoin palautetta? Vaikka siellä oli hinnat vähän halvempia, niin en mene sinne enää. Etsin yhä vakikampaajaa. Joka naisen unelma, tiiät kyllä.
Hyvä, hyvä! Nyt vaan kuvia kehiin niin voin ittekkin harkita uskaltaudunko kampaajalle! ;)
VastaaPoistaHui, laita kuva! :)
VastaaPoistaSe on karu tunne, kun hiukset lähtee. Ja varsinkin suihkussa, kun ei olekaan paljon mitään pestävää, shampoota ottaa aina liikaa. Mutta sitten siihen uuteen näköön tottuu ja katsookin itseään peilistä hyväksyvästi ja ehkä hymyilee hieman.
Vakikampaajan etsiminen on OPERAATIO. Löysin täältä yhden, jolla kävin joitakin kuukausia, kunnes hän muutti pois. Sitten olin vähän aikaa tuuliajolla, kunnes ennen joulua löytyi onneksi uusi. Siellä oon nyt käyny pari kertaa.
Onnea etsintään! Pitää uskaltaa kokeilla niin ehkä löytää sen oman kampaajan. :)
Taisin tehdä mahdottoman mahdolliseksi, kun ponkaisin leikkuun jälkeen rimusta kiljuen kotiin ylistäen uutta elämää.
VastaaPoistaVaikka kaikki ei sielläkään mennyt niin kuin etukäteen suunnittelin, mutta silti luotin pääni ammattilaisen käsiin. Ja taisi saada tämä leikkaaja uuden vakiopään, jota näkee parin kuukauden välein.
Ps. Marita, profiilikuvasi on vanhentunut! :)
VastaaPoistaÄkkiä kuvia kehiin! :) Maria, hyvä pointti. ;)
VastaaPoistaKuva tulee kunhan voitan pelon kameraa kohtaan, sen verran jännää kai tämä lyhyttukkaisena alkanut elo on. Olen oikein viihtynyt päässäni, hehheh :) Aamullakin olo oli kiva vilkaistessa peiliin. Mutta nyt olo on naatti johtuen varmaan päiväunesta, jolle ei pitäisi ikinä antaa kieroa pikkusormeaankaan joka minulla on. Nyt yksi nainen siis jälleen teekupposelle.
VastaaPoista