Aikaisemmin luulin vihaavani juoksua. Juoksu on kylläkin väärä sana tässä tapauksessa, sillä suurin osa ihmisistä jotka sanovat käyneensä juoksulenkillä ovat todellisuudessa (tai salassa) käyneet hölkkälenkillä. En silti vihannut juoksua, vaan sitä etten jaksanut ja osannut juosta. Luultavasti myös kengät olivat huonot.
Kolme vuotta sitten tulin ensimmäiseltä kävely-hölkkä-kävely lenkiltä kotiin. Olin iloinen, että olin a) jaksanut innostua kuivana pitämästäni lajista b) jaksanut juosta kolmesta viiteen (3-5) pylvään väliä kerrallaan. Kohdasta a myös mieheni oli iloinen. Kuultuaan kohdan b hän ei puhunut mitään. Ei olisi tainnut selitys paksuista talvivaatteista ja liukkaasta kelistä kelvata.
Siitä alkoi kuitenkin epäsäännöllisen ajoittainen harrastus. Sinä syksynä laihduin 3-4 kiloa. Laitoin sen uuden harrastukseni piikkiin (todellisuudessa lakkasin syömästä, mutta se on toinen tarina). Jossain vaiheessa pyöreyteni hupenemisen jälkeen lenkkeilyinnokkuus loppui. Jos se tyssäsi flunssaan, niin luultavasti innokkuus ei loppunut vaan pelkästään lenkkeily. Jos se loppui huonoon talvisäähän...niin mikäs itsestä sen parempi tekosyy? Muistaakseni eräs Suomen kuuluisimmista kaljupäistä totesi suurinpiirtein näin: "kaikki syyt jotka estävät liikkumisen ovat tekosyitä" ja se oli hyvin sanottu!
Nykyään omistan hyvät lenkkarit, ja kykenen juoksemaan pitempiä matkoja kuin muutamia pylväänvälejä. Muukin liikkuminen kiinnostaa, joten juoksen juuri silloin kuin huvittaa. Harrastaminen voi nimittäin mennä myös överiksi, hui.