Luen parhaillaan Pieni Runotyttö -kirjaa. Se on niitä lasten kirjoja, jotka sopivat loistavasti aikuisillekin. Vanhanajan tyttökirjoissa on jotain mikä vetää puoleensa. Tapahtumapaikoista löytyy puutarhoja, lehmiä, kaivoja, hirsitaloja, kulkukauppiaita, kasvihuoneita, kirnuja, aittoja, kynttilävalaistusta. Siihen mielenkiintoiseen aikaan mitä itse ei ole elänyt pääsee tunnelmoiden mukaan. Pieni Runotyttö -kirjan henkilöt ovat hyvin persoonallisia. On vilkkaita, hyvää tarkoittavia, sanavalmiita pikkutyttöjä, tuimia tätejä ja ankara opettaja.
Sananlaskut "paha saa palkkansa" ja "loppu hyvin, kaikki hyvin" sopivat hyvin kirjojen loppuihin. Luultavasti pikkutyttöjen hyvää tarkoittavuus hellyttää tuimaa tätiä, kun taas opettaja saa nokilleen.
Tänään yövuoron jälkeisenä aamuna kömmin kirjan kanssa sänkyyn. Mieli olisi jatkanut lukemista kolmannenkin sivun jälkeen, mutta silmät eivät tahtoneet pysyneet auki tulitikuillakaan kun vaakatasoon kerran pääsin.