Sain kukkakorin enkeleineen kaikkineen työpaikalta muistoksi kahden vuoden työkaveruudesta. (Anteeksi, hyvästä työkaveruudesta, luki kortissa.)

Ajatuksissa oli:
-Hahaa, sain todella KUKKIA!
-Oli mulla vaan mahtavia työkavereita. Toivottavasti kuulun vielä joskus
saman henkiseen työporukkaan. Siinä työssä jaksamisen elinehto.
-Onko nuo paprikoita?
-...onko nuo chilipaprikoita? Joku siis kantaa kaunaa! No tietenkin siitä, että lähdin pois. (Tai ehkä joku on vain yhtä huono kukkien ja chilipaprikoiden tuntija kuin minä.) Huhheijaa, kyllä ne jakso siitä ihanasti naputtaa! Mutta näemme jo tällä viikolla, kun vien heille läksiäisherkkuja ja ensi viikolla kun vietämme pikkujouluja.
*ryypiskelee teetä omasta raidallisesta ja kahvattomasta mukistaan,
jonka kantoi työpaikalta kotiin*

Lauantaina yritimme päästä Jumboon Flamingon puolelta.
Ei autopaikan autopaikkaa. Ajoimme noin varttitunnin spiraalin mallista parkkihallia ylöspäin. Matkalla kuultuja lausahduksia:
-Jätetään tämä kottero tuon vielä kotteromman auton taakse parkkiin! Kukaan ei huomaa mitään. Tai käyään nostamassa se pois ja ajetaan oma tilalle.
-Mitä nämä kaikki ihmiset täällä tekee? ...mitä me täällä tehdään?!
-Tässä menee pää pyörälle ku kierretään koko ajan vastapäivään.
-Noo kohta käännytään myötäpäivään ja kierretään taas koko spiraali alas asti...
Kuskille: -Mitä jos jäät tänne pyörimään ja ettii parkkia ja me muut mennään jo shoppaa?

Sacherleivos.

Tytöt-kehui-tätä-leivos.

Maalatut kehykset. Värit seinävaatteesta.